No niin, nyt kun tässä ihanaisessa hääbloggaamisessa on päästy kunnoilla vauhtiin, niin on ehkä aika alkaa lunastaa niitä ensimmäisessä postauksessa mainittuja syvällisempiä pohdintoja häihin ja avioliittoon liittyvistä perinteistä ja niiden merkityksestä, sekä itse instituutioiden merkityksestä nykymaailmassa. Ensin mietin tekeväni nämä kaikki täysin omina erillisinä postauksinaan, mutta sitten tajusin että voisi olla kaikkien kannalta mukavampaa nimetä nämä erilaiset pohdinnat omiksi "sarjoikseen" blogin sisälle. Eli olkaa hyvät: häiden perinteiden pohdintaa, osa 1!
Häihin ja avioliittoon liittyvien perinteiden sarjan aloittaa itseoikeutetusti tapa, jota vastaan olen ollut jo vuosikaudet. Tapa, joka omissa silmissäni edustaa niin vahvoja sisäänkirjoitettuja ristiriitoja omien arvojeni ja käsitysteni kanssa, että jaksan aina vain kummastella tavan olemassaoloa. Olen myös hyvin iloinen siitä, että meillä ei aiheesta ole koskaan ollut erimielisyyksiä. Mistä tavasta on siis kyse? Noh, puhun tietenkin morsiamen saattamisesta kirkossa isän toimesta.
Ensiksi minun pitää tunnustaa yksi asia: luulin kaikessa mutuilussani aina eiliseen asti, että morsiamen saattaminen olisi ollut hyvinkin vanha ja perinteinen osa suomalaista häätraditiota. Tulin todistetuksi vääräksi: nykyisin yleistynyt morsiamen saatto onkin ilmeisesti saapunut tänne kylmään pohjolaan anglo-amerikkalaisen kulttuurin vaikutuksesta, ja pohjoismaissa asiaa jopa laajalti kirkon piirissä kritisoidaan. Tämä yllätti minut, koska morsiamen saatto tuntuu täällä meilläkin olevan hyvin looginen ja hyväksyttävä osa häitä. Täytyy kyllä heti tähän myöntää, että itse en ole ollut kuin yksissä tai kaksissa häissä, joissa isä saattoi morsiamen - muuten omat hääkokemukseni liittyvät yhdessä kirkon käytävää pitkin käsikynkkää marssiviin pareihin..
Miksi morsiamen saatto sitten minusta on niin etova ja vastenmielinen osa hääperinteitä? Niin, tähän on monia syitä, joita voisin koittaa seuraavaksi listata (täytyy myöntää, että perinteen paljastuminen jenkkimeiningiksi nousi aika korkealle tällä listalla..). Ensiksikin; mietitäänpä hetki sitä fyysistä suoritetta: isä (tai vielä pahempaa; "joku läheinen mieshenkilö") raahaa pitkin käytävää tytärtään kädestä sulhasen luo, joka sitten ottaa morsiamen kädestä kiinni ja alkaa raahata tätä kohti alttaria! Ihan oikeasti - eikö tuo ole jo itsessään aika kyseenalaista? Ymmärrän tämän tavan joskus aiemmin, kun nuori nainen kirjaimellisesti luovutettiin vanhempiensa (*kröh* isänsä) talosta miehensä taloon. Joo okei, myönnetään että todisteiden valossa tämä ei siis ollut niin yleistä Suomessa, joten toi pointti menee siinä. Nykyisellään mitään muuta tällaiseen perinteeseen liittyvää ei harrasteta (vai montako "Mansikkia" vaihtaa nykyisin myötäjäisinä taloa morsiamen vanavedessä?), joten miksi tämä perinne jatkuu yhä nykyisin..
Toki myös feministi minussa nousee heti takajaloilleen pelkästä tällaisesta "patriarkaalisesta sorrosta", jota morsiamen saattaminen edustaa. En minä ainakaan koe että saan naimisiin mennessäni itselleni omaisuutta, joka sitten on minun holhoukseni alla! Meidän avioliittomme tulee olemaan tasa-arvoinen, sehän nyt on selvä. En tietenkään oleta että näiden saattopariskuntien avioliitot olisivat jotenkin epätasa-arvoisia, mutta mikä sitten on tällaisen perinteen perusteena? Tietysti usein sanotaan että "on kiva kun isällekin on tekemistä juhlissa", mutta kyllä minä ainakin keksin isälle useita duuneja häihin, jos se siitä on kiinni - olkoon isä vaikka narikassa ottamassa takkeja jos tekemistä halutaan!
Niin, tällaista. Tiedän että saatoin vähän tarkoituksella provosoida, eikä tässä nyt mistään maailman suurimmasta asiasta ole kyse, mutta mikä on perusteena tälle saatto-perinteelle? Onko siellä jotain syvällisempää mitä minä en vain yksisilmäisyydessäni näe, vai onko kyse vain siitä että ihmiset eivät ole asiaa kummemmin miettineet? Toki kaikkien ihmisten valintoja pitää arvostaa ja kunnioittaa, mutta haluaisin jotain perusteita tälle perinteelle. Jotain johon uskoa. Tiedättekste..?
Ps. Olen huomannut että klassinen hääblogien tapa on linkittää paljon kuvia blogiin tekstejä keventämään. Tällainen tuntuu vähän hassulta, joten pyrin itse pidättäytymään tavasta - ainakin silloin, kun kuvista ei ole suoranaista tukea postaukselle.
