Häät televisiossa osa 1: Häät sulhasen tapaan (UK) - todellista parhautta!

Blogissa alkaa tänään uusi sarja, jossa pureudutaan vähän kevyempiin aiheisiin kuin nuo häihin liittyvät perinteet. Tarkoituksena on siis käydä läpi television tosi-tv -sarjoja, joissa vietetään häitä erilaisten formaattien ympärillä. Häiden viettäminen televisiossa on hyvin mielenkiintoinen ilmiö, sillä ainakin itse pidän häitä niin yksityisinä juhlina, että koen tv-yleisön hyvin vieraana ajatuksena meidän häissä. Tarkoitukseni onkin tarkastella miten ohjelmat ja niihin valitut parit eroavat toisistaan, ja millainen asema häille eri sarjoissa annetaan.

Ensimmäiseksi otan käsittelyyn yhden meidän omista suosikeistamme, eli brittien BBC:n Häät sulhasen tapaan (Don't Tell the Bride), jota Suomessa näyttävät Nelonen ja Nelosen sisarkanavat. Ohjelmasta on toki tehty suomalainenkin versio, mutta keskityn tässä nimenomaan tuohon BBC:n laatutuotantoon.

Don't Tell the Bride 

• Ohjelman idea: Sulhanen järjestää kavereidensa kanssa pariskunnan häät. Samaan aikaan morsian jännittää toimettomana, miten sulhanen pystyy morsiamen haaveisiin vastaamaan. Jaksossa seurataan häiden järjestelyjä aina suunnittelusta varsinaiseen hääpäivään hyväntahtoisesti ilkeilevän kertoja säestämänä.
• Budjetti ja aikataulu: £12000 ja kolme viikkoa
• Häiden järjestäjät: Sulhanen ystävineen
• Hääpari ja hääparin rooli: Hääparit hyvin usein nuoria työväenluokkaisia tekorusketuksineen ja aksentteineen - mukaan mahtuu mielenkiinnon säilyttämiseksi myös vanhempia pareja, kuten myös samaa sukupuolta olevia pareja. Sulhanen toimii juhlien järjestäjänä ja organisaattorina. Morsian esittelee ohjelmassa omia unelmahäitään, mutta ei osallistu mitenkään varsinaisten häiden järjestämiseen.
• Lopputulema: Muutamien pakollisten itkupotkuraivareiden jälkeen sulhanen järjestää häät, jotka eivät useinkaan vastaa paljoa morsiamen omia haaveita, mutta joissa lähes kaikki vieraat viihtyvät.
• Kiitämme: Ohjelmassa sukelletaan syvälle brittiläiseen hääinstituutioon ja "lädien" sielunmaisemaan.
• Moitimme: Orastava ja nautinnollinen sosiaaliporno häivytetään lopussa taustalle, kun morsian nielee kyyneleet ja löytää vain hyviä puolia sulhasen järjestämistä häistä - olisipa lopputulos sitten kuinka absurdi tahansa (esim. talvihäät tekolumen kera keskellä kuuminta kesää).

Häät sulhasen tapaan on yksi kaikkein leppoisimmista hää-sarjoista, joita televisiosta tulee. Ohjelman perusideana siis on, että sulhaselle annetaan kaikki valta ja vastuu häiden suunnitteluun liittyen, ja morsiamen rooliksi jää ainoastaan toivoa parasta ja pelätä pahinta, sekä esitellä kameralle yhdessä kaason/äidin kanssa omia unelmahäidensä osia kuten kirkkoa, juhlapaikkaa ja häämekkoa. Tällä luodaan samalla selkeää vastakkainasettelua sulhasen ja morsiamen välille, sillä ohjelma on leikattu siten, että aina ensin kerrotaan mitä morsian haaveilee ja tämän perään todellisuus siitä, mitä sulhanen organisoi. Ohjelman esitystapa toimii hyvin, sillä täten lataus saadaan pidettyä hääparin välillä ohjelmassa aina juhliin asti. Ohjelman kohokohtia ovat suunnittelun seuraamisen lisäksi polttarit (sulhanen kustantaa klassisesti itselleen ja kavereilleen viikon juhlintaa Puolassa, kun taas morsian joutuu tyytymään keilaukseen ja itse kustannettuihin drinkkeihin), mekon sovitus (onko sulhanen osannut valita morsiamen haaveileman tylli-unelman) ja itse juhlat (vaikka sulhanen onkin Aston Villan kannattaja, niin miten morsian suhtautuu Villa Parkin stadionilla vietettäviin häihin).

Hämmentävää ohjelmassa on tieto siitä, että organisointi tehdään ainoastaan kolme viikkoa ennen hääpäivää - häiden läheisyyteen nähden sulhanen nimittäin on usein hyvin tietämätön morsiamen haaveista ja suunnitelmista. Tämä osaltaan kertoo siitä, että parit eivät joko ole keskustelleet aiheesta sulhasen vähäisen mielenkiinnon takia, tai sitten sulhanen on vain puhtaan itsekäs. Juuri tuosta syystä meitä ei varmasti ohjelmaan valittaisi, sillä en voisi viedä meidän häitä minnekään paikalliselle rugby-klubille tekopalmukoristeiden sekaan. Sulhasen rooli onkin ohjelmassa hyvin ÄIJÄilevä - eräänlainen vastapaino morsiamelle. Ohjelmassa onkin selvästi sisäänkirjoitettuna ajatus siitä, että normaalit häät ovat yleensä organisoitu morsiamen mieltymysten ja toiveiden mukaisesti.

Vaikka me emme tuohon ohjelmaan koskaan osallistukaan, niin leikitäänpä kuitenkin hetki ajatuksella millaiset meidän häämme olisivat tässä ohjelmassa? Veikkaisin, että tässä ohjelmassa meidän häistä ja niiden järjestelystä ei saisi mitään suurta draamaa aikaan - niin yhteneväinen minun makuni on morsiamen maun kanssa. Hääpaikka olisi varmasti hyvin sama kuin nyt; ainakin sen pitäisi olla sellainen jossa voi juhlia huoletta, mutta paikka on kuitenkin samalla myös tarpeeksi juhlallinen. Kerhola on molempia.

Edelleen menisimme maistraatissa ja kirkossa naimisiin, ja jopa ruoka ja mekko olisivat hyvin lähellä morsiamen omia visioita. Toki jos budjettia riittäisi, niin panostaisin sen varmasti huikean laser-shown ja megalomaanisen äänentoiston luomiseen loppuillan diskoa varten. Muuten häät sujuisivat jälleen kasuaalisti aamuun asti bilettäen ja yhdessä juhlien. Ei, siitä ei vain tulisi kovin hyvää tv-ohjelmaa. Onkin siis ehkä parempi keskittyä katsomaan muiden parien edesottamuksia tuossa hienossa britti-sarjassa!

Mitä mieltä muut ovat kyseisestä sarjasta?

Ps. jee, eilen sovittiin levyjensoittokeikasta ensi kesänä tuttavan häihin - pääsee pomputtamaan kansaa ja testaamaan uusia tanssilattian täyttäjiä, joita on jo tullut hamstrattua omia häitä ajatellen. ;)

Kirkkoon kuuluminen (yleisellä tasolla, ei täysin häihin liittyvää)

Tässä omassa kalorivajeessani (katso alempi postaus) olen tänään miettinyt aika paljon ev.lut -kirkkoon kuulumista sen jälkeen, kun luin VATA ry:n (Vakaumusten tasa-arvo) tänään julkaistun tiedotteen, jossa kerrottiin eroakirkosta.fi -palvelun saavuttaneen 400 000 eronneen rajapyykin olemassaolonsa aikana. Myönnän itsekin käyttäneeni palvelua joskus kahdeksan vuotta sitten, mutta nyt huomaan tuntevani jopa vähän harmitusta siitä, että olen osa tuota 400 000 suomalaista. Kerronpa teille, miksi..

Eroakirkosta.fi -sivusto on ollut uutisissa aina silloin, kun Räsäsen Päivi on aukonut suutaan homoillassa tai joku hihhuli on mesonnut jotain sekavaa mantraansa jossain, joka sitten on saanut ihmiset reagoimaan asioihin eroamalla kirkosta. Tuo sivusto ja koko VATA ry ovat pelanneet pelinsä hyvin, sillä aina kun pienikin piikki on eroamisten osalta ollut havaittavissa, niin tästä on heti tiedotettu mediaan, jolloin aiheesta on tullut sellainen klassinen "itseään toteuttava ennustus", joka on alkanut pyöriä ja kasvaa. Näiden kohujen taustalla eivät kuitenkaan ole olleet yleensä ev.lut -kirkon toimijat, vaan täysin eri henkilöt (kuten Räsäsen Päivi), mutta sivusto on toki ottanut kaiken irti tästä uutisarvosta kerta toisensa jälkeen. No hyvä on, onhan kirkollakin ollut näitä "en halua työskennellä hänen kanssa, koska hän on ei-mies" -pappoja, mutta niihin on nykyisin otettu kunnolla ja vahvasti kantaa.

Mitä sitten tulee omaan suhteeseeni kirkon kanssa, niin todettakoon että aikanaan pitkien pohdintojen jälkeen erosin kirkosta, koska en kokenut olevani uskonnollinen ihminen. En koe sitä vieläkään, mutta huomaan ehkä paremmin, miten paljon hyvää kyseinen organisaatio tekee tässä nykyisessä hektisessä maailmassa. Niinpä olenkin miettinyt, mitä jos liittyisin uudelleen kirkkoon - olisiko se väärin? Olen aivan varma, että maassamme on vielä minua huomattavasti maallisempia ihmisiä, jotka kuuluvat kirkkoon niistä syistä, mitä kirkko tekee ja mitä arvoja se edustaa.

Kirkkoon kuuluminen toki tässä kohdassa toisi mukanaan pelkät kirkkohäät, joten tämä koko pohdinta näyttäytyykin nyt sitten siinä valossa. Väitän kuitenkin, että tämä pohdinta perustuu vain ja ainoastaan ajatukseen eräänlaisesta vastaiskusta tuolle eroakirkosta.fi -sivustolle ja sille, miten typerien asioiden takia kirkosta nykyisin erotaan. Ja kyllä, tähän loppuun voisin laittaa pidempää pohdintaa siitä, miksi kenenkään pitäisi alunperinkään olla tilanteessa jossa ainoastaan eroaminen on valintana, mutta en nyt kalorivajareissani jaksa lähteä syvempään pohdintaan kirkon symbolisesta roolista osana yhteiskuntaamme historiallisessa viitekehyksessä tarkastellen. Mut jos joku haluaa lähteä tälle tielle, niin olen valmis lähtemään kommenttikentässä mukaan.

Summa summarum, kirkkoon liittyminen on alkanut taas viehättää - ei uskonnollisuuden takia, vaan sen takia mitä tuo organisaatio edustaa ja tekee tässä hetkisessä maailmassamme.
Niin, mitä mieltä muut aiheesta ovat?

Vähäsokerinen tammikuu

Voih, tuossa tuo nyt on - tyhjä konvehtirasia. Rasia, jonka jäljelle jääneet tuoksut muistuttavat siitä ajasta, jolloin pystyi vielä herkuttelemaan. Nyt asiat ovat toisin, hyvin hyvin toisin. Olemme molemmat sopineet osallistuvamme näin vuoden aluksi "Vähäsokerinen tammikuu" -kampanjaan, jonka takia tämän kuukauden ajan pitää pidättäytyä kaikista niistä herkuista, joita aiemmin on tottunut syömään päivästä ja viikosta toiseen. Nyt nuo joulun välipäivinä kiireessä tyhjennetyt rasiat tuijottavat meitä ympäri asuntoa ilkkuen ja pilkaten. Jotain tuskasta kertoo se, että edes ananaksia ei säästelty viimeisten iltojen suklaahimoissa.. 

Tähän mennessä kaikki on mennyt ihan hyvin - lopetin samalla alkoholin tältä vuodelta, joten kunnon nollauskuuria tässä mennään ja kaloreita leikataan koko vuosi tähtäimessä. Kaikki tämä toki tähtää muodonmuutokseen ja elämäntapojen terveellistämiseen ennen kaukaisuudessa siintäviä häitä, joten niiden voimalla eteenpäin. :) Liityin myös hetkeksi tuonne tammikuun tapahtuman Facebook-sivuille, mutta itselle sellainen tyhjänpäiväinen "älä sano että et voi tehdä jotain, vaan kerro miten olet asian ratkaissut ja koe onnistumisen iloa" -jargon leikkasi heti kiinni. Ehkä toimii joillekin, mutta ei itselle kyllä yhtään. Huomaan että suurin muutos ruokailussa ovat nuo sokeriset välipalat ja erityisesti vaalea leipä - onneksi myös junailu Helsinkiin loppui näin vuoden alusta, joten sellaisia iltapäiväisiä "minä vähän Alepasta välipalaa, onko tämä paha" -juttuja ei enää tule.