perjantai 27. syyskuuta 2013

Varattiin sitten hääpaikka

Kuten otsikkokin kertoo, niin tänään kävimme varaamassa paikan hääjuhlillemme. Joku saattaisi sanoa että olimme liikkeellä hyvinkin ajoissa, mutta kun kerran täydellinen paikka löytyi ja päivämääräkin on jo sovittu, niin olisi ollut hassua jättää tila varaamatta. Koska tätä blogia lukevat myös useat häihin kutsuttavat ystävämme, niin en tietenkään rupea tässä paljastamaan päivämäärästä muuta kuin jo aiemmin tiedetyn "kesän 2015 aikana"... :)

Minkä tilan me siis sitten varasimme, eli mikä lähialueen juhlatiloista vastasi meidän vaativaa makuamme ja täytti kaikki toiveemme? Valinta tuntui aluksi vaikealta ja skannasimme pitkään eri tiloja tältä alueelta, mutta lopulta valinta olikin aika helppo, emmekä käyneet katsomassa kuin tätä yhtä tilaa tänään. Valintamme siis oli Nokian keskustan tuntumassa sijaitseva Kerhola, joka täytti kaikki asettamamme vaatimukset. 



Okei, no mitkä ne vaatimukset sitten olivat? Noh, tärkeintä meille oli että juhlatila osaltaan tukisi tavoitettamme järjestää ns. "hyvät bileet". Tiedättekö, sellaiset oikein maailmankaikkeuden superjuhlat, joissa joraavat vieri vieressä sukulaiset ja kaverit, ja joista puhutaan vielä vuosia jälkikäteen. Tarvittiin siis iso tila, jossa on kunnon avaran tilan tuntua ja johon saa kunnon tanssilattian, äänentoiston ja valoshown. Kerhola, check. Sitten seuraavaksi oli tärkeää saada yhtenäinen tila, jossa ei tarvitse erikseen rankata vieraita sellaisella ”sori, te olette kakkoskastia, joten istukaapa te siellä nurkan takana toisessa tilassa.” Kerhola, check.




Jokseenkin tärkeää oli myös juhlapaikan sijainti sivussa Tampereen keskustasta ja tietynlaisella rauhallisella alueella, jotta juhlia voidaan viettää rauhassa eikä ole houkutusta eksyä kesken kaiken baareilemaan, vaan bileet pysyvät katossa juhlapaikalla. Kerhola, check. Tähän liittyi myös mahdollisuus juhlia aamuun asti niin halutessa. Kerhola – arvasitte oikein, jälleen kerran check. Toki aamuun asti juhlimiseen kuuluu myös mahdollisuus pitää tarjolla SuperAlkosta äijäporukalla pakun kanssa haettua halpaa alkoholia. Kerhola, check.



Kerholassa ihastutti myös paikan jykevyys ja juhlallisuus, joka ei kuitenkaan ilmennyt klassisena ”meillä on sitten näitä remprantteja täällä seinillä, että ei sitten saa koskea mihinkään” -toimintana. Myös vahtimestarin ammattitaito ja palvelualttius oli mukavaa; saimme vastaukset moniin kysymyksiin, joita emme edes olisi itse tajunneet kysyä...



Tilalla on suuri merkitys juhlien kannalta, joten olenkin todella tyytyväinen että saimme tuon mieleisen tilan nyt varattua! Meille tärkeintä juhlissa on järkätä aikanaan täydelliset bileet musiikinjytkeineen, joten Kerhola oli meille toimiva, mutta mitä muita määritteitä ihmisillä on paikkaan liittyen? Mitkä ovat niitä tärkeimpiä valintakriteerejä, kun juhlien paikkaa valitaan? Olisi mielenkiintoista kuulla muiden prioriteettilistoja juhlapaikkaa valitessa...

No niin, nyt kun tila on varattu, niin ei ole hetkeen mitään hoidettavaa (paitsi ehkä pitopalvelu myös näin hyvissä ajoin). Seuraavaksi onkin aikaa päivitellä blogia ja alkaa pohtia kysymyksiä, joita minulle viimeksi eilen esitettiin liittyen avioliiton merkitykseen ja muihin syvällisempiin kysymyksiin.. Ensi viikolla koitan myös kirjoittaa päivityksen siitä, mitä kaikkea jo olemme näihin ikuisuuden päässä odottaviin juhliin jo tehneet ja suunnitelleet.



Mut nyt keskustelua: mitkä ovat juhlapaikan valinnassa tärkeimmät kriteerit?

2 kommenttia:

  1. Hienoa että olette oman juhlapaikkanne jo löytäneet! Eikä yhtään liian aikaisin, ainakin on yksi tärkeä asia hoidettu. :)

    No meillä juhlapaikan kriteereinä oli tietenkin riittävän iso tila, joka olisi tietenkin yhtenäinen, eikä jakaantuisi esim. pieniin huoneisiin, jossa osa vieraista olisi aivan ulkopuolisina kaikesta tapahtuvasta. Toiseksi, juhlapaikan täytyi olla juhlava, koska meillä ei ole tarkoitus hankkia koristeita ja tuhlata siihen aikaa, vaivaa ja rahaa. Meidän häissä tärkeää ei ole alkoholi, joten siksi päädyimmekin "helppoon" ratkaisuun, eli valitsimme hotellista juhlatilan. Näin ainakin palvelu toimii koko illan, kun lyö tarpeeksi euroja tiskiin. Ei myöskään tarvitse vaivata sukulaisia ja ystäviä järjestelemään tilaa monena iltana/päivänä, eikä tarvitse myöskään stressata siitä, kuka siellä nyt loppupeleissä paikan siivookaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentista!
      Ja joo - itsekin tultu siihen tulokseen, että ei yhtään liian aikaisin kun nyt voi sitten suunnitella jo kunnolla hääpaikan tietäen. Meillä oli myös tuo yhtenäinen tila tuossa todella tärkeässä roolissa - onhan se aina parempi kuin sellainen pirstaleinen tila ja monen tason vieraat. :)
      Hotellien juhlatilat ovat tosiaan myös varsin hyvä vaihtoehto noiden helppouden takia, meillä on tuossa myös toki se, että ollaan vuosien aikana oltu jeesaamassa niin monien kavereiden häissä, että moni on "palveluksia velkaa", joten koristelijoita ja siivoajia saadaan nakiteltua (itse asiassa vapaaehtoisia on jo monta ilmoittautunut).. :)
      Toki myös allekirjoittaneen fiksaatio luoda maailman paras disko-ilta omien levyjen kera vaatii erillistä tilaa.. ;)

      Poista