Tilannekatsaus helmikuun lopussa

Aiemmin lupailin kirjoittaa siitä, millä mallilla meidän suunnitelmat ja häävalmistelut jo ovat. Otetaanpa siis tilannekatsaus siihen, mitä on tehty ja mitä on seuraavaksi to do -listalla.

Ensiksikin täytyy todeta, että meidän hääsuunnittelu on innostanut hämmentävän paljon myös ystäviä, joten se osaltaan antaa intoa myös näiden puuhailuun - on kiva huomata että suunnitelmat ystävien rekrytoinnista mukaan onnistuvat jopa suunniteltua paremmin: nyt meillä hoidossa ystävien kautta jo valokuvaus, videokuvaus, hääauto, kutsujen suunnittelu plus teko, save the date -kutsun toteutus ja toki hääpaikan musisointi. Vielä kun näiden suhteen ei ole kyse mistään "säästetään laadussa ja hinnassa" -jutusta, vaan jokaiseen kohtaan on rekrytty (itse asiassa lähestulkoon jokaiseen kohtaan on tarjoutunut suunnittelemamme henkilö ennen kuin asiasta olemme ehtineet kysyä) alansa ammattilainen tai ansioitunut harrastaja, niin tunnelmat järjestelyissä ovat kyllä varsin positiiviset. :)

Tänä vuonna siis tosiaan varmistui tuo kuvaaja häihin Marin ystävän muodossa, joka on kyllä todella hyvä juttu! Tällaisissa asioissa saamme säästettyä pitkän pennin ja ohjattua sen valo/savu -kassaan (tämä siis sulhasen mielipide..), samalla tavoin kuin aiemmin videokuvaajan ja kutsujen ja autojen yms kanssa. Save the date -suunnitelmia ei voida vielä paljastaa (koska blogia myös vieraat lukevat joten yllätys pitää säilyttää), mutta nekin ovat hyvällä mallilla nyt. Pitopalveluita parasta aikaa kilpailutetaan ja kysellään, joten tämä asia  on nyt kaikkein akuuteimmin tällä hetkellä päällä (tavoitteena saada hyvin kasvis&kala -painotteinen menu tarjolle), ja sitten kesällä puvut yms..

Vinyylihylly, tuo meidän alttari.

Toki tämän postauksen perimmäinen idea oli hekumoida meidän musisointi-suunnitelmia ja esitellä oma vinyylihyllyni. ;) Mikäli joku ei tiedä, niin häissämme soitellaan levareilta musiikkia koko illan laidasta laitaan kaveriporukan toimesta siten, että perinteisten valssien ja hääkappaleiden jälkeen kollektiivisesti pomputetaan porukkaa läpi yön vuosisadan bileissä, ja sekä sulhanen että morsian ottavat myös omat vuoronsa tuolta soitinten takaa. Tämän toteutusta pitää vielä miettiä siltä osin, että pitäisikö tilata uudet uniikit levymatot levareihin juhlistamaan häitämme ja miten paljon valoja ja savuja haluamme hankkia. Tällaiset pikkuasiat toki riippuvat budjetistamme - nyt ne ovat vain sulhasen omia pieniä visioita...

Tällaista tänään, huomaan yllä olevasta tekstistä mikä itseä eniten häiden suunnittelussa innostaa. :D

Häät televisiossa osa 2: Satuhäät - Suomalainen klassikko

Satuhäiden vanha tunnuskuva

Vihdoin on aika jatkaa blogin "Häät televisiossa" -sarjaa, ja mikä voisikaan olla sopivampi ohjelma käsiteltäväksi kuin Suomen ykköshääohjelma Satuhäät. Tuo kymmenen vuotta televisiosta tullut klassikko, joka yhä edelleen aiheuttaa keskustelua ja kommentointia jokaisen jaksonsa jälkeen (taas tältä kaudelta muistamme jo muun muassa ykkösosan papin ja kakkososan hiljaisen kalastajamiehen). Millainen ohjelma siis tämä suomalainen instituutio nimeltä Satuhäät sitten on?

Satuhäät

• Ohjelman idea: Seurataan limittäin häiden valmisteluja hääparin mukana ja juhlia hääpäivänä. Katsojat kuulevat ohjelman aikana hääparin rakkaustarinan ja seuraavat mukana parin matkaa alttarille - monien kommellusten ja haastatteluiden kautta päästäänkin jakson lopussa naimisiin Enyan sävelten tahdissa häävieraiden silmien alla.
• Budjetti ja aikataulu: 800€ (vuoden 2009 tieto) palkkio hääparille, ei muuta korvausta eikä säädöksiä aikataulusta.
• Häiden järjestäjät: Hääpari ja heidän apulaisensa.
• Hääpari ja hääparin rooli: Ohjelma pyörii hääparin ympärillä heidän valmistellessaan ja juhliessaan häitään.
• Lopputulema: Erilaisten vaiheiden jälkeen hääpari saa toisensa Enyan "Orinoco Flow":n säestäessä tätä rakkauden huipentumaa.
• Kiitämme: Parien kirjo on hyvin laaja läpileikkaus suomalaiseen hääkulttuuriin, koska ohjelmaa ei sidota liian tiukkaan formaattiin.
• Moitimme: Ohjelma vie tyylinsä aina välillä liian sosiaalipornoksi ja liian ilkeäksi. Tämäkin toki on katsojasta viihdyttävää, mutta silti moitittavaa.

Satuhäistä löytyy kilometrikaupalla keskustelua eri keskustelupalstoilla, mutta yleensä niissä käydään läpi eri osallistujien ulkoista olemusta tai jakson tapahtumia ja niihin reagointia. Onneksi kuitenkin löysin ystäväni vinkistä aiheesta tehdyn opinnäytetyön (Ukkonen, Emilia 2010). Tuossa työssä kirjoittaja tarkasteli Satuhäät-ohjelmaa erityisesti morsiamen roolista. Kannattaa käydä lukemassa hänen kirjoituksestaan infoa itse ohjelmasta ja ohjelman tekoprosessista, mutta todettakoon että ainakin vuonna 2009 parit saivat 800€ kuvauspalkkion, heitä kuvattiin keskimäärin noin 50 tuntia yhtä ohjelmaa varten, ja pari sai leikatun ohjelman nähtäväkseen etukäteen jotta he pystyivät korjaamaan jakson henkilöiden nimet oikein - muuta vaikutusvaltaa ohjelman sisältöön ei heillä ollut. Tutkielmasta selviää näiden lisäksi monia muita kiinnostavia asioita, kuten se miten parien vastuulla on ilmoittaa kuvauksista kaikille osapuolille ja kuinka tuotantoyhtiö pyrkii olemaan vaikuttamatta tapahtumiin kuvaustilanteissa mitenkään - suosittelen siis tuohon tutustumista myös tarkemmin. Mikäli lukijoiden joukossa on Satuhäistä enemmän tietäviä, niin korjatkaa toki nuo yllä olevat tiedot, jos ne eivät enää paikkaansa pidä!

Satuhäät haluaa antaa itsestään kuvan dokumentaarisena sarjana, joka esittää häihin ja hääjärjestelyihin liittyvät tilanteet sellaisina kuin ne ovat ilman valmista käsikirjoitusta. Tämän seikan ja erilaisten ajallisten ja rahallisten kehysten puuttuminen tekee jokaisesta kaudesta erilaisen ja yllätyksellisen verrattuna useisiin muihin television hääohjelmiin. Muistammekin vuosien varrelta useita klassisia pareja, jotka ovat jääneet käsitteinä elämään meidän hääohjelmien suurkuluttajien mieleen; kuka nyt unohtaisi Ponia ja Aasia, tai vaikkapa tuota vuoden 2012 Leijonariipuksiin tykästynyttä miestä. Ja ah, nuo kaikki teiniparit suurine tunteineen vuosien varrelta. 


Satuhäät onkin eittämättä mittatikku kaikille muille Suomessa esitettäville sarjoille - sen parit jakavat ihmisten mielipiteitä puolesta ja vastaan, mutta suuret reagoinnit ovat aina taattuja katsojien keskuudessa. Vaikka Satuhäät hokee olevansa dokumentaarinen, niin ei se ainakaan pyri olemaan yhtään liian kiltti sarja esiintyjilleen - monesti jaksoihin luodaan leikkauksella hyvinkin räväkkä vastakkainasettelu ja vahvat roolit eri osapuolille (toki 50 tunnin materiaalista saa vaikka minkälaisen tunnelman lopulliseen jaksoon). Tätä räväkkyyttä Satuhäiltä myös toisaalta vaaditaan, koska esimerkiksi vuoden 2014 jaksoja on pyritty tekemään edelliskautta raflaavimmiksi katsojapalautteen takia.

Satuhäät onkin yksi maanantain kohokohdista, jopa eräänlainen puoli yhdeksän uutisiin verrattavissa oleva kansallinen tv-hetki, jonka aikana kaikki me kokoonnumme televisioiden (ja keskustelupalstojen) ääreen odottamaan mitä kaikkea saammekaan taas kokea ennen kuin tuttu Orinoco Flow päästää meidät jännityksestä ja häissä on kaikki hyvin. Erityismaininta pitää antaa muutenkin ohjelman musiikilliselle kattaukselle, joka on yksi Suomen television parhaista.

Laitetaanpa loppuun vielä muutamia muistoja tuosta hienosta sarjasta:





Mitä kokemuksia ja mielipiteitä blogin lukijoilla sarjasta on?

Häämessut Tampere-talossa 8.2. - "Miten on, ehkä ensi vuonna morsian pääsee itsekseen, ettei tarvitse tulla mukaan valvomaan?"

Yleiskuva toisesta kerroksesta alas Sorsapuistosaliin

Vihdoin se päivä saapui - päivä, jolloin Tampereen perinteiset häämessut olivat taas käsillä. Tätä päivää oli odotettu ja hekumoitu jo hetken aikaa, sillä merkitsihän se meille osaltaan eräänlaista hääsuunnittelun konkretisoitumista ja uuteen vaiheeseen siirtymistä. Näistä messuista oli puhuttu jo pitkään, joten olimmekin heti lauantaina valmiina täysin uuteen kokemukseen, jota häämessut meille molemmille edusti. Päätimme siis lähteä ennakkoluulottomasti Tampere-taloon katsomaan, mistä touhussa oli kyse ja mitä messut meille voisivat tarjota.

Saavuimme Tampere-taloon lauantaina hieman ennen kello yhtä innostuneina ja hieman hämmentyneinä siitä, mitä sisällä kohtaisimme. Aula ja käytävätilat eivät vielä paljastaneet mitään tapahtumasta, joka oli piilossa talon takaosassa sijaitsevassa Sorsapuistosalissa. Saliin saapuessamme tämä tapahtuman todellinen luonne sitten paljastui: olimme kävelleet keskelle hyvin suurimuotoista ja hämmentävää myyntinäyttelyä, jossa oli tarjolla kaikkea mahdollista häihin liittyvää; niiden perusjuttujen (juhlapaikat, pitopalvelut, kuvaajat yms.) lisäksi oli mahdollista laittaa rypyt sileiksi ja silmät tarkoiksi, rinnat suuriksi ja nenä kuntoon. Kaikkea mitä kuvitella saattoi tuntui olevan tuolla tarjolla!

Messuilta piti toki kuitenkin hankkia lisää häälehtiä...

Tuo kaikki oli hyvin hämmentävää, emmekä oikein tunteneet oloamme kovin kotoisaksi tuossa paikassa. Ehkä kyseessä oli tietynlainen identiteettikriisi, koska ensimmäistä kertaa meitä (tai siis Maria, minähän olin miehenä tuolla ns. ilmaa) puhuteltiin morsiameksi ja sulhaseksi. Täytyy toki myöntää, että oli tuolla monia hyviäkin juttuja, kuten vaikkapa muutama myyjät joiden kanssa keskustelin valo- ja savu-efektien vuokrauksista ja suunnitteluista. Juttelimme myös hotellien kanssa hääyöpaketeista, ja askarteluliikkeiden esitteistä saimme paljon ideoita kutsuihin, eli ei tältä osin täysin hedelmätön reissu. Myös yläkerrassa sijainnut käytettyjen häämekkojen ja muiden asujen myyntitapahtuma oli varsin mielenkiintoinen ja positiivinen kokemus, sillä kaikenlainen kierrättäminen on tällaisissa hankinnoissa varsin kannatettavaa. [Morsiamen täydennys: Lisäksi siellä morsian pääsi ensimmäistä kertaa hiplailemaan häämekkoja ja olihan se jännää, vaikka sovitusjonoon ei vielä uskaltanutkaan mennä].

Mitä tapahtumasta sitten jäi käteen? Noiden edellä mainittujen keskustelujen lisäksi kieltämättä kohtuullisen vähän. Tapahtuma ja eri palveluiden hinnat osoittivat miten hienoa on, kun monet häissä tarvittavat asiat on jo sovittu ystävien kanssa tehtäviksi - säästämme, ja toki juhlat tuntuvat aikanaan muutenkin yhteisöllisemmiltä, kun on saanut yhdessä läheisten kanssa niitä tehdä. Toki tuollaisilla messuilla on paljon erilaisia "messutarjouksia", joten siinä mielessä hyvä messukävijä säästää juhlissaan mukavan summan näillä tarjouksilla.

Flaijereita, esitteitä ja häälehtiä

Me emme kuitenkaan tunteneet messuilla oloamme kovin kotoisaksi, ja erityisesti minä huomasin vetäytyväni tuolla naisvaltaisessa messutungoksessa taustalle, koska tuntui että miehellä oli tuolla vain yksi rooli: raahautua mukana ja päivitellä, paljonko mikäkin maksaa. Eräällä tiskillä tämä minulle hyvin työntekijän puolesta tiivistettiinkin:

"Miten on, ehkä ensi vuonna morsian pääsee itsekseen, ettei tarvitse tulla mukaan valvomaan?"

Ehkä ei tarvitse enää kummankaan tulla. Vaikka varmasti sinne kuitenkin ensi vuonnakin päädymme, tietäähän tuon... 

Häämessuihin kaksi yötä - ei sillä että itse siis yhtään olisin kiinnostunut...

Hei taas. Hauska nähdä tauon jälkeen. Pahoittelen, että tauko venyi tällä kertaa taas tällaiseksi kuukauden mittaiseksi, varsinkin kun tässä on tullut erilaisia tekstejä mietittyä, mutta kun ei vaan ole saanut/jaksanut/ehtinyt valmiiksi kirjoittaa .. Mut joo, laitan tämän kirjoitustauon aika pitkälle gradun pakertamisen piikkiin, koska tuon lisäksi ei ole hirveästi muuta ihmeellisempää ehtinyt tammikuulle tehdä. Onneksi sitä sentään, ja on onneksi vahvasti edennytkin.

Ai niin, toki syytän tästä tauosta myös Vince Gilligania! Ai miksikö? No miksiköhän. Gilligan on siis Breaking Bad -sarjan luoja. Sarjan, jonka katselua välttelin aina tähän jouluun asti, mutta sitten Netflixiä plärätessäni antauduin tälle herkulle. Nyt on kahdeksan osaa sarjaa jäljellä (ilmeisesti ne parhaat kahdeksan) ja voin jo nyt julistaa sarjan Sopranosin ja Mad Menin edelle. Ei siitä sen enempää, mutta onpahan vaan huikean hienosti käsikirjoitettu sarja. Los Pollos Hermanos -paitaa on jo tullut tiirailtua..

No mutta nyt sitten taas tiukempaa päivitystahtia - näin on ainakin suunnitelmissa. Ja mikä olisikaan parempi aihe käynnistää blogauksen kevätkausi, kuin hekumoida Tampereen Häämessuja ensi viikonloppuna! Kirjoitin jo aiemmin blogissani tuosta tapahtumasta, ja nyt ne sitten ovat täällä. O ou. Minä, Mari ja kamerallinen kännykkä olemme menossa paikalle lauantaina, ja tarkoituksena olisi sitten laatia raporttia ensi tuosta vierailusta meidän näkökulmastamme.

Millä mielellä häämessuille? Napakympin kilpailijoita lainatakseni: "seikkailumielellä." Meidän kannalta messuilla ei ole välttämättä tarjota mitään suuria ostopalveluita (saatiin tosiaan tammikuussa ammattimainen kuvaajaystävämme kuvaajaksi häihin - tästä ja muista edistysaskelista lisää ensi viikon tilannepäivityksessä), mutta ainahan sinne ideoita lähdetään hakemaan! Itse olen kiinnostunut juttelemaan äänentoisto-ihmisten kanssa mahdollisten valo-savu-settien vuokraushinnoista (pitäähän sitä vuosisadan disko virittää levareiden oheen), ja ilmeisesti siellä on tanssivia häämekkoja sekä tietysti karkkia ja muuta krääsää. Olemme kuitenkin molemmat tällä saralla hyvin newbie-osastoa, joten vinkkejä must-jutuista otetaan vastaan. Mut joo, lauantaina sinne - raporttia seuraa! Ovatko kaikki muutkin alueen hääfriikit suuntaamassa samaan tapahtumaan?

Tosiaan, tästä sitten taas - laitan ensi viikon alussa tilannepäivitystä järjestelyistä ja kirjoitan vihdoin loppuun Satuhäät-tekstin. Tämä kausi on ollut vähän niin ja näin; ykkösjakson pappi ja kakkosjakson hämmennys jääneet vahvimpina mieleen.

Häät televisiossa osa 1: Häät sulhasen tapaan (UK) - todellista parhautta!

Blogissa alkaa tänään uusi sarja, jossa pureudutaan vähän kevyempiin aiheisiin kuin nuo häihin liittyvät perinteet. Tarkoituksena on siis käydä läpi television tosi-tv -sarjoja, joissa vietetään häitä erilaisten formaattien ympärillä. Häiden viettäminen televisiossa on hyvin mielenkiintoinen ilmiö, sillä ainakin itse pidän häitä niin yksityisinä juhlina, että koen tv-yleisön hyvin vieraana ajatuksena meidän häissä. Tarkoitukseni onkin tarkastella miten ohjelmat ja niihin valitut parit eroavat toisistaan, ja millainen asema häille eri sarjoissa annetaan.

Ensimmäiseksi otan käsittelyyn yhden meidän omista suosikeistamme, eli brittien BBC:n Häät sulhasen tapaan (Don't Tell the Bride), jota Suomessa näyttävät Nelonen ja Nelosen sisarkanavat. Ohjelmasta on toki tehty suomalainenkin versio, mutta keskityn tässä nimenomaan tuohon BBC:n laatutuotantoon.

Don't Tell the Bride 

• Ohjelman idea: Sulhanen järjestää kavereidensa kanssa pariskunnan häät. Samaan aikaan morsian jännittää toimettomana, miten sulhanen pystyy morsiamen haaveisiin vastaamaan. Jaksossa seurataan häiden järjestelyjä aina suunnittelusta varsinaiseen hääpäivään hyväntahtoisesti ilkeilevän kertoja säestämänä.
• Budjetti ja aikataulu: £12000 ja kolme viikkoa
• Häiden järjestäjät: Sulhanen ystävineen
• Hääpari ja hääparin rooli: Hääparit hyvin usein nuoria työväenluokkaisia tekorusketuksineen ja aksentteineen - mukaan mahtuu mielenkiinnon säilyttämiseksi myös vanhempia pareja, kuten myös samaa sukupuolta olevia pareja. Sulhanen toimii juhlien järjestäjänä ja organisaattorina. Morsian esittelee ohjelmassa omia unelmahäitään, mutta ei osallistu mitenkään varsinaisten häiden järjestämiseen.
• Lopputulema: Muutamien pakollisten itkupotkuraivareiden jälkeen sulhanen järjestää häät, jotka eivät useinkaan vastaa paljoa morsiamen omia haaveita, mutta joissa lähes kaikki vieraat viihtyvät.
• Kiitämme: Ohjelmassa sukelletaan syvälle brittiläiseen hääinstituutioon ja "lädien" sielunmaisemaan.
• Moitimme: Orastava ja nautinnollinen sosiaaliporno häivytetään lopussa taustalle, kun morsian nielee kyyneleet ja löytää vain hyviä puolia sulhasen järjestämistä häistä - olisipa lopputulos sitten kuinka absurdi tahansa (esim. talvihäät tekolumen kera keskellä kuuminta kesää).

Häät sulhasen tapaan on yksi kaikkein leppoisimmista hää-sarjoista, joita televisiosta tulee. Ohjelman perusideana siis on, että sulhaselle annetaan kaikki valta ja vastuu häiden suunnitteluun liittyen, ja morsiamen rooliksi jää ainoastaan toivoa parasta ja pelätä pahinta, sekä esitellä kameralle yhdessä kaason/äidin kanssa omia unelmahäidensä osia kuten kirkkoa, juhlapaikkaa ja häämekkoa. Tällä luodaan samalla selkeää vastakkainasettelua sulhasen ja morsiamen välille, sillä ohjelma on leikattu siten, että aina ensin kerrotaan mitä morsian haaveilee ja tämän perään todellisuus siitä, mitä sulhanen organisoi. Ohjelman esitystapa toimii hyvin, sillä täten lataus saadaan pidettyä hääparin välillä ohjelmassa aina juhliin asti. Ohjelman kohokohtia ovat suunnittelun seuraamisen lisäksi polttarit (sulhanen kustantaa klassisesti itselleen ja kavereilleen viikon juhlintaa Puolassa, kun taas morsian joutuu tyytymään keilaukseen ja itse kustannettuihin drinkkeihin), mekon sovitus (onko sulhanen osannut valita morsiamen haaveileman tylli-unelman) ja itse juhlat (vaikka sulhanen onkin Aston Villan kannattaja, niin miten morsian suhtautuu Villa Parkin stadionilla vietettäviin häihin).

Hämmentävää ohjelmassa on tieto siitä, että organisointi tehdään ainoastaan kolme viikkoa ennen hääpäivää - häiden läheisyyteen nähden sulhanen nimittäin on usein hyvin tietämätön morsiamen haaveista ja suunnitelmista. Tämä osaltaan kertoo siitä, että parit eivät joko ole keskustelleet aiheesta sulhasen vähäisen mielenkiinnon takia, tai sitten sulhanen on vain puhtaan itsekäs. Juuri tuosta syystä meitä ei varmasti ohjelmaan valittaisi, sillä en voisi viedä meidän häitä minnekään paikalliselle rugby-klubille tekopalmukoristeiden sekaan. Sulhasen rooli onkin ohjelmassa hyvin ÄIJÄilevä - eräänlainen vastapaino morsiamelle. Ohjelmassa onkin selvästi sisäänkirjoitettuna ajatus siitä, että normaalit häät ovat yleensä organisoitu morsiamen mieltymysten ja toiveiden mukaisesti.

Vaikka me emme tuohon ohjelmaan koskaan osallistukaan, niin leikitäänpä kuitenkin hetki ajatuksella millaiset meidän häämme olisivat tässä ohjelmassa? Veikkaisin, että tässä ohjelmassa meidän häistä ja niiden järjestelystä ei saisi mitään suurta draamaa aikaan - niin yhteneväinen minun makuni on morsiamen maun kanssa. Hääpaikka olisi varmasti hyvin sama kuin nyt; ainakin sen pitäisi olla sellainen jossa voi juhlia huoletta, mutta paikka on kuitenkin samalla myös tarpeeksi juhlallinen. Kerhola on molempia.

Edelleen menisimme maistraatissa ja kirkossa naimisiin, ja jopa ruoka ja mekko olisivat hyvin lähellä morsiamen omia visioita. Toki jos budjettia riittäisi, niin panostaisin sen varmasti huikean laser-shown ja megalomaanisen äänentoiston luomiseen loppuillan diskoa varten. Muuten häät sujuisivat jälleen kasuaalisti aamuun asti bilettäen ja yhdessä juhlien. Ei, siitä ei vain tulisi kovin hyvää tv-ohjelmaa. Onkin siis ehkä parempi keskittyä katsomaan muiden parien edesottamuksia tuossa hienossa britti-sarjassa!

Mitä mieltä muut ovat kyseisestä sarjasta?

Ps. jee, eilen sovittiin levyjensoittokeikasta ensi kesänä tuttavan häihin - pääsee pomputtamaan kansaa ja testaamaan uusia tanssilattian täyttäjiä, joita on jo tullut hamstrattua omia häitä ajatellen. ;)

Kirkkoon kuuluminen (yleisellä tasolla, ei täysin häihin liittyvää)

Tässä omassa kalorivajeessani (katso alempi postaus) olen tänään miettinyt aika paljon ev.lut -kirkkoon kuulumista sen jälkeen, kun luin VATA ry:n (Vakaumusten tasa-arvo) tänään julkaistun tiedotteen, jossa kerrottiin eroakirkosta.fi -palvelun saavuttaneen 400 000 eronneen rajapyykin olemassaolonsa aikana. Myönnän itsekin käyttäneeni palvelua joskus kahdeksan vuotta sitten, mutta nyt huomaan tuntevani jopa vähän harmitusta siitä, että olen osa tuota 400 000 suomalaista. Kerronpa teille, miksi..

Eroakirkosta.fi -sivusto on ollut uutisissa aina silloin, kun Räsäsen Päivi on aukonut suutaan homoillassa tai joku hihhuli on mesonnut jotain sekavaa mantraansa jossain, joka sitten on saanut ihmiset reagoimaan asioihin eroamalla kirkosta. Tuo sivusto ja koko VATA ry ovat pelanneet pelinsä hyvin, sillä aina kun pienikin piikki on eroamisten osalta ollut havaittavissa, niin tästä on heti tiedotettu mediaan, jolloin aiheesta on tullut sellainen klassinen "itseään toteuttava ennustus", joka on alkanut pyöriä ja kasvaa. Näiden kohujen taustalla eivät kuitenkaan ole olleet yleensä ev.lut -kirkon toimijat, vaan täysin eri henkilöt (kuten Räsäsen Päivi), mutta sivusto on toki ottanut kaiken irti tästä uutisarvosta kerta toisensa jälkeen. No hyvä on, onhan kirkollakin ollut näitä "en halua työskennellä hänen kanssa, koska hän on ei-mies" -pappoja, mutta niihin on nykyisin otettu kunnolla ja vahvasti kantaa.

Mitä sitten tulee omaan suhteeseeni kirkon kanssa, niin todettakoon että aikanaan pitkien pohdintojen jälkeen erosin kirkosta, koska en kokenut olevani uskonnollinen ihminen. En koe sitä vieläkään, mutta huomaan ehkä paremmin, miten paljon hyvää kyseinen organisaatio tekee tässä nykyisessä hektisessä maailmassa. Niinpä olenkin miettinyt, mitä jos liittyisin uudelleen kirkkoon - olisiko se väärin? Olen aivan varma, että maassamme on vielä minua huomattavasti maallisempia ihmisiä, jotka kuuluvat kirkkoon niistä syistä, mitä kirkko tekee ja mitä arvoja se edustaa.

Kirkkoon kuuluminen toki tässä kohdassa toisi mukanaan pelkät kirkkohäät, joten tämä koko pohdinta näyttäytyykin nyt sitten siinä valossa. Väitän kuitenkin, että tämä pohdinta perustuu vain ja ainoastaan ajatukseen eräänlaisesta vastaiskusta tuolle eroakirkosta.fi -sivustolle ja sille, miten typerien asioiden takia kirkosta nykyisin erotaan. Ja kyllä, tähän loppuun voisin laittaa pidempää pohdintaa siitä, miksi kenenkään pitäisi alunperinkään olla tilanteessa jossa ainoastaan eroaminen on valintana, mutta en nyt kalorivajareissani jaksa lähteä syvempään pohdintaan kirkon symbolisesta roolista osana yhteiskuntaamme historiallisessa viitekehyksessä tarkastellen. Mut jos joku haluaa lähteä tälle tielle, niin olen valmis lähtemään kommenttikentässä mukaan.

Summa summarum, kirkkoon liittyminen on alkanut taas viehättää - ei uskonnollisuuden takia, vaan sen takia mitä tuo organisaatio edustaa ja tekee tässä hetkisessä maailmassamme.
Niin, mitä mieltä muut aiheesta ovat?

Vähäsokerinen tammikuu

Voih, tuossa tuo nyt on - tyhjä konvehtirasia. Rasia, jonka jäljelle jääneet tuoksut muistuttavat siitä ajasta, jolloin pystyi vielä herkuttelemaan. Nyt asiat ovat toisin, hyvin hyvin toisin. Olemme molemmat sopineet osallistuvamme näin vuoden aluksi "Vähäsokerinen tammikuu" -kampanjaan, jonka takia tämän kuukauden ajan pitää pidättäytyä kaikista niistä herkuista, joita aiemmin on tottunut syömään päivästä ja viikosta toiseen. Nyt nuo joulun välipäivinä kiireessä tyhjennetyt rasiat tuijottavat meitä ympäri asuntoa ilkkuen ja pilkaten. Jotain tuskasta kertoo se, että edes ananaksia ei säästelty viimeisten iltojen suklaahimoissa.. 

Tähän mennessä kaikki on mennyt ihan hyvin - lopetin samalla alkoholin tältä vuodelta, joten kunnon nollauskuuria tässä mennään ja kaloreita leikataan koko vuosi tähtäimessä. Kaikki tämä toki tähtää muodonmuutokseen ja elämäntapojen terveellistämiseen ennen kaukaisuudessa siintäviä häitä, joten niiden voimalla eteenpäin. :) Liityin myös hetkeksi tuonne tammikuun tapahtuman Facebook-sivuille, mutta itselle sellainen tyhjänpäiväinen "älä sano että et voi tehdä jotain, vaan kerro miten olet asian ratkaissut ja koe onnistumisen iloa" -jargon leikkasi heti kiinni. Ehkä toimii joillekin, mutta ei itselle kyllä yhtään. Huomaan että suurin muutos ruokailussa ovat nuo sokeriset välipalat ja erityisesti vaalea leipä - onneksi myös junailu Helsinkiin loppui näin vuoden alusta, joten sellaisia iltapäiväisiä "minä vähän Alepasta välipalaa, onko tämä paha" -juttuja ei enää tule.

Häämessut - uhka, mahdollisuus vai velvollisuus?

Niin,  nyt kun tähän kirjoittamisen makuun on blogin osalta taas päästy, niin nostankin esiin viime päivinä useita ajatuksia ja mietteitä herättäneen klassisen häiden valmisteluun ja suunnitteluun liittyvän instituution, eli häämessut. Olen jo sopinut, että helmikuisille Tampereen messuille toki pitää mennä paikalle fiilistelemään tunnelmaa ja kulkemaan käsikynkässä pitkin Tampere-Talon käytäviä yhdessä myhäillen. Tai niin ainakin oletan.

Kysymys kuuluukin, mitä messuilla oikeasti on? Ja saako niistä jotain ideoita, vai onko kyseessä vain palveluntarjoajien ja muiden häihin liittyvien bisnesten esittelyä? Nythän noita messuja näyttää olevan ympäri maata, ilmeisesti parin viikon päästä Helsingin Vanhassa Satamassa, mutta en (toivottavasti) sinne sentään ole menossa.

Okei, myönnän, vaikka kuinka yrittäisin rakentaa itselleni sellaista perus-äijä-roolia, niin kieltämättä kaikenlaiset häämessut ja muut niihin liittyvät kyllä kutkuttavat - ei voi mitään.. :)

Perinteiden pohdintaa / osa 2 - Sukunimi

Okei, aloitan tämänkin postauksen aivan kuten muutaman edellisenkin, eli pahoittelemalla päivitystahtia. Voisin lausua taas syitä ja seurauksia, mutta todettakoon että pyrin nyt taas palaamaan tiukempaan tahtiin, kun uusia järjestelyjuttuja tulee ja työt ovat vaihtuneet gradu-aherrukseksi. Aika menee vauhdilla - vasta hetki sitten oli kaksi vuotta aikaa häihin, mutta nyt enää puolisentoista. Kiitos seuraajille ja lukijoille, kieltämättä tilastot ovat yllättäneet itsenikin!
Mennään sitten asiaan, eli perinteiden pohdintaa osa kaksi - sukunimi..

Sukunimi on yksi niistä kaikkein näkyvimmistä ja keskustelluimmista perinteistä, joita häihin liittyy. Itsenikin piti kirjoittaa aiheesta jo lokakuussa, mutta en jotenkin rohjennut lähestyä näin isoa asiaa ilman, että tekisin vähän taustatyötä ja keskustelisin ihmisten kanssa avioliittoon liittyvästä sukunimiperinteestä. Niinpä nyt koen tietäväni aiheesta hieman enemmän, joten here we go. Alunperin innotus tälle pohdinnalle tuli selattuani Väestörekisterikeskuksen tilastoa siitä, miten moni pari säilyttää oman sukunimensä ja miten moni pari vaihtaa miehen tai naisen nimen molemmille, ja miten kehitys on kehittynyt vapaan sukunimilain tultua voimaan vuonna 1986. Viime vuonna (2012) 73% otti miehen sukunimen, reilu puolitoista prosenttia naisen nimen ja reilut 25% piti omat sukunimensä (tilastossa ei tosin ole mukana niitä yhteisen uuden nimen ottaneita, mutta oletan sen summan olevan hyvin pieni).

Miehen nimen ottaneiden luku on hämmentävä, varsinkin kun sitä vertaa naisen nimen ottaneiden määrään. Hämmentäväksi nämä kaikki luvut tekee itselle erityisesti se, että omista tuttavapariskunnista yli puolet on pitänyt omat sukunimensä naimisiin mentyään. Tämä fakta innostikin miettimään mistä moinen johtuu - eli miksi edelleen tällaista omasta mielestä hyvin patriarkaalista tapaa pidetään yllä? Tekstin piti olla aluksi nimenomaan pohdintaa siitä, että eivätkö ihmiset tiedosta asiaa ja siihen liittyviä rakenteita, mutta keskusteltuani eri tuttavien kanssa totesin, että ihmiset ovat usein pohtineet asiaa ja heillä on perusteet käytännöilleen.

Ihmisillä on monia syitä sille, miksi miehen sukunimi otetaan molemmille osapuolille. Hyvin moni kokee, että avioliittoon vihittävät muodostavat kunnolla perheen vasta sitä kautta, kun molemmilla on yhteinen sukunimi. Tähän liittyen on pariskunnan yhteisen identiteetin kannalta tärkeää, että molempien sukunimi on sama. Joillekin taas perusteena on toisen sukunimen harvinaisuus ja erikoisuus - tällöin usein nostetaan esiin perusteena suvun ja perheen jatkaminen. Myös moni, jonka kanssa olen keskustellut on nostanut esiin perinteen ja sen, kuinka tärkeää on tämänkaltaisten perinteiden säilyttäminen.

Ihmisillä on oikeus näihin mielipiteisiinsä ja näkemyksiinsä, joten onkin parempi lähestyä asiaa siltä kannalta, mitkä meidän syymme ovat omien sukunimiemme säilyttämiseen. Meille on jotenkin hyvin selvää, että molemmat säilyttävät myös jatkossa omat nimensä. Osittain tässä kaikessa on taustalla tuo ajatus omistamisesta ja "merkkaamisesta", joka tuntuu hyvin vieraalta omalle ajatusmaailmalle. Meillä on myös ajatus siitä, että avioliitto itsessään on instituutiona hyvin vahva osoitus parisuhteen vakavuudesta ja merkityksestä, eikä siihen tarvita mitään erillisiä asioita osoittamaan suhteen merkitystä - ainakaan sormusten ja vihkitodistusten lisäksi. Toki myös me olemme miettineet vaihtoehtoina erilaisia uusia nimiä, mutta mitkään niistä eivät ole olleet kovin innostavia.

Koska tuo alussa mainittu tilastotieto osoittaa kuitenkin hämmentävän selkeästi tuon miehen nimen merkittävyyden valintatilanteissa, niin on ehkä tärkeää hetki miettiä miksi tuo suhdeluku on noin iso? Kunkin parin kohdalla toki on kyse henkilökohtaisista valinnoista, mutta mietitäänpä muutamaa noista syistä. Jos miehen nimi valitaan sen takia, että se on harvinainen tai erikoinen, niin eikö tällä periaatteella sitten pitäisi olla suunnilleen sama määrä naisen sukunimen valitsevia - onhan maamme sukupuolijakauma jopa vähän naisvaltainen. Sitten taas jos mietitään nimen jatkamista, niin ellei nyt tee "presidenttitemppua" puolet nuoremman kanssa naimisiin menemällä, niin tuo jatkaminen kuulostaa vähän keinotekoiselta, koska ei kai se kumppani nyt useita kymmeniä vuosia pidempään elä? Tai siis ei elä ainakaan oletuksena. Tällöin nimen voi sitten antaa sille jälkikasvulle, jolloin nimi oikeasti jatkuu.

Eli osoittavatko tällaiset pienet pohdinnat sitä, että kyseessä edelleen on latautunut keissi täynnä sisäänrakennettua patriarkaalisuutta? Korjatkaa jos olen väärässä tai ylianalysoin, se on yhteiskuntatietelijän klassinen perisynti..
Tällaista pohdintaa keskustelunavaukseksi. On mielenkiintoista kuulla teidän mielipiteitänne.

Mitäs hääsuunnitelmille muuten kuuluu? No tuota, hirveästi ne eivät ole edenneet (ellei parasta aikaa matkalla olevia vinyylipaketteja häämusiikkeja varten sellaisiksi lasketa), mutta taas joulukiireiden laannuttua on aika skarpata kunnolla. Pitopalvelu pitää selvittää ja hoitaa, sekä alkaa hahmotella ensi vuoden aikatauluja järjestelyiden suhteen - kirkko kesällä, ilmeisesti asuja ja muuta myös. Niin joo, ja sit pitäisi alkaa elää terveellisempää elämää ja kuntoilla. Sukset on jo, lumi vain puuttuu. Eli kaikkia tekosyitä ei ole menetetty..

Ensimmäinen hääraamattu tuli taloon

Huh huh, eilen kauppareissulta tarttui mukaan lasagne-ainekset ja häälehti. Ihan vaan läpällä hei, tiiättekste.. Silleen ironisesti.. Ainakin näin uskotellaan..

Että tällaista. Tarkoitus on parin viikon sisällä kirjoittaa tästä tiiliskivestä enemmänkin - eilen vaan piti lopettaa jo parinkymmenen sivun jälkeen, kun tultiin kolmanteenkymmenenteen korumainokseen. 

Järjestelyiden tilannekatsaus - osa 1

Hei kaikki, pahoittelut siitä että blogi on ollut hiljaa melkein kuukauden. Syytän montaa asiaa, joista yhtenä tietysti tämä klassinen "no mutku on töissä kiirettä ja sit graduakin ja silleen", toisena toki vielä klassisempaa "hämmennyin niin paljon edellisen postauksen viesteistä että itsekritiikki nousi taivaisiin", niin joo ja yksi perinteinen on myös "kun näihin häihin on aikaa eikä meillä ole nyt ollut mitään polttavan tärkeää asiaa niin ovat päässeet unohtumaan taustalle.." Saatte itse valita, mikä/mitkä esitetyistä syistä ovat kaikkein uskottavimpia. Sen verran toki vielä totean, että olen ollut hyvin otettu kaikesta palautteesta, jota blogista on jo tullut sekä kommenttikenttiin että tutuilta kasvotusten. Lupaankin olla aktiivisempi jatkossa - juttuaihioita riittää.. :)

Anyway, nyt kun istun Intercityssä matkalla Helsinkiin ja työjuttuja ei enää läppärillä jaksa katsoa ennen määränpäätä, niin ajattelin kirjoittaa päivityksen. Tällä kertaa en vielä kirjoita hahmottelemastani uudesta "oikeasta" aiheesta (sukunimikeissistä siis), vaan päivitän ensimmäistä kertaa meidän järjestelyiden nykytilanteen ja avaan vähän meidän juhlia. Eli mitä on tähän mennessä tehty/suunniteltu ja mitkä ovat seuraavat askeleet?

Hääpäivä ja vihkiminen yms..
Niin, yllätys yllätys hääpäivä on jo päätetty. Tätä ei kuitenkaan tarkemmin julkisteta vielä hetkeen, mutta ymmärrettävästi itse päivämäärän jo tiedämme. Tässä vaiheessa voi vain todeta, että kesällä 2015..
Allekirjoittaneen pakanallisuuden takia menemme ensin siis maistraatissa vihille ja sitten "hääjuhlapäivänä" suoritetaan avioliiton siunaus kirkossa juhlallisuuksien aluksi. Tämä sopii molemmille, olemme aiheesta keskustelleet paljon ja tämä on toimiva yhteisratkaisu. Mitä tulee hääkirkkoon, niin Tampereella voi kirkon varata vasta vuotta ennen, mutta tuo naapurissamme oleva Tuomiokirkko olisi kyllä kaikin puolin loogisin valinta. Ei muuta siis kuin leiriytymään viraston eteen odottamaan ovien aukeamista edellisenä iltana. Tai sit ei.

Hääpaikka
Paikastahan täällä jo onkin erikseen puhuttu, joten ei siitä sen enempää - Kerhola täyttää kaikki kriteerimme, joten paikka on meille täydellinen.

Pitopalvelu
Tämä on ehkä seuraavana listalla - jotenkin vain nyt jäänyt taustalle, mutta pitäisi skarpata. Kerholassa keittiötä ei enää nykyään vuokrata, joten kaikkein helpointa on ottaa tuo paikan oma pitopalvelu (Kaksi kölviä), josta on myös tullut luetuksi paljon positiivista palautetta. Ilmeisesti isot pitopalvelut kykenevät myös pelkällä vesipisteellä touhut hoitamaan, joten pitää niitäkin selvitellä. Tässä kaikki vinkit/apu ovat toivottavia, ollaan niin untuvikkoja tässä touhussa..

Äänentoisto/Dj/juhlat
Meitsin dj-taustan takia meillä on nää touhut aika kuosissa. Mitään bändiä ei tule, vaan otetaan klassisesti allekirjoittaneen vinyylilevarit ja mikseri ja omista kokoelmista levyt (sekä toki kavereiltakin tiettyjä kiekkoja pyydetään mukaan). Olisihan se vähän hassua että soittaa kaikkien kavereiden häissä ja juhlissa levyjä, mutta sitten omissa häissään olisi jokin poikkeava meininki tän suhteen.
Ideana siis on, että laitetaan levarit kiinni ja pyydetään meidän kaveriporukan taitureita kollektiivisesti hoitamaan jengin pomputusta koko ilta ja yö. Toki jossain vaiheessa sekä sulhanen että morsian vetävät myös omat settinsä, koska eihän ne muuten olisi kunnon bileet.. ;) Klassisella ja hyväksi havaitulla kaavalla mennään, eli ensin vanhaa tanssimusiikkia, sitten pikkuhiljaa tyylejä vaihdellen kohti superbileitä. Tiedetään keitä nakitetaan tätä hoitamaan, onneksi tarjontaa riittää kaveripiireissä. Äänentoistot ja valoshowt yms saadaan myös hoidettua, haluan toki megabileet kaikilla herkuilla. Häiden perustavanlaatuisena johtoajatuksena muutenkin on tarjota ikimuistoiset juhlat kaikille tärkeimmille ihmisille ja enemmän (kasari)hittejä kuin koskaan missään.

Kutsut ja muut keissit, kuvaukset jne
Näihinkin löytyy lähipiiristä osaamista, jota aiotaan käyttää sumeilematta hyväksi. Muutenkin tarkoituksena on osallistaa kaikkia läheisiä kavereita yms mahdollisimman paljon mukaan touhuihin, koska sellainen kunnon yhteisöllisyys on tärkeä osa tällaisia projekteja. Toki kuvaus pitää miettiä kunnolla, jotta ketään vierasta ei liikaa nakiteta töihin koko päiväksi..

Puvut ja muut härpäkkeet
Pohdittu, mietitään ja katsotaan. Toki Kesäkuntoon 2015 -projektilla toivottavasti on jotain vaikutusta omaan pukeutumiseeni. Näistä kaikista lisää myöhemmin. :)

Tällaista, siinä siis alustavaa pohdintaa ja tilannepäivitystä, kysymyksiä ja kommentteja otetaan jälleen vastaan! Vannon myös, että seuraava teksti tulee huomattavasti nykyistä tahtia aiemmin - näitä on kuitenkin mukavana vastapainona muulle kirjoitustyölle kiva tehdä. :)

Perinteiden pohdintaa / osa 1 - Morsiamen saattaminen kirkossa

No niin, nyt kun tässä ihanaisessa hääbloggaamisessa on päästy kunnoilla vauhtiin, niin on ehkä aika alkaa lunastaa niitä ensimmäisessä postauksessa mainittuja syvällisempiä pohdintoja häihin ja avioliittoon liittyvistä perinteistä ja niiden merkityksestä, sekä itse instituutioiden merkityksestä nykymaailmassa. Ensin mietin tekeväni nämä kaikki täysin omina erillisinä postauksinaan, mutta sitten tajusin että voisi olla kaikkien kannalta mukavampaa nimetä nämä erilaiset pohdinnat omiksi "sarjoikseen" blogin sisälle. Eli olkaa hyvät: häiden perinteiden pohdintaa, osa 1!

Häihin ja avioliittoon liittyvien perinteiden sarjan aloittaa itseoikeutetusti tapa, jota vastaan olen ollut jo vuosikaudet. Tapa, joka omissa silmissäni edustaa niin vahvoja sisäänkirjoitettuja ristiriitoja omien arvojeni ja käsitysteni kanssa, että jaksan aina vain kummastella tavan olemassaoloa. Olen myös hyvin iloinen siitä, että meillä ei aiheesta ole koskaan ollut erimielisyyksiä. Mistä tavasta on siis kyse? Noh, puhun tietenkin morsiamen saattamisesta kirkossa isän toimesta.

Ensiksi minun pitää tunnustaa yksi asia: luulin kaikessa mutuilussani aina eiliseen asti, että morsiamen saattaminen olisi ollut hyvinkin vanha ja perinteinen osa suomalaista häätraditiota. Tulin todistetuksi vääräksi: nykyisin yleistynyt morsiamen saatto onkin ilmeisesti saapunut tänne kylmään pohjolaan anglo-amerikkalaisen kulttuurin vaikutuksesta, ja pohjoismaissa asiaa jopa laajalti kirkon piirissä kritisoidaan. Tämä yllätti minut, koska morsiamen saatto tuntuu täällä meilläkin olevan hyvin looginen ja hyväksyttävä osa häitä. Täytyy kyllä heti tähän myöntää, että itse en ole ollut kuin yksissä tai kaksissa häissä, joissa isä saattoi morsiamen - muuten omat hääkokemukseni liittyvät yhdessä kirkon käytävää pitkin käsikynkkää marssiviin pareihin..

Miksi morsiamen saatto sitten minusta on niin etova ja vastenmielinen osa hääperinteitä? Niin, tähän on monia syitä, joita voisin koittaa seuraavaksi listata (täytyy myöntää, että perinteen paljastuminen jenkkimeiningiksi nousi aika korkealle tällä listalla..). Ensiksikin; mietitäänpä hetki sitä fyysistä suoritetta: isä (tai vielä pahempaa; "joku läheinen mieshenkilö") raahaa pitkin käytävää tytärtään kädestä sulhasen luo, joka sitten ottaa morsiamen kädestä kiinni ja alkaa raahata tätä kohti alttaria! Ihan oikeasti - eikö tuo ole jo itsessään aika kyseenalaista? Ymmärrän tämän tavan joskus aiemmin, kun nuori nainen kirjaimellisesti luovutettiin vanhempiensa (*kröh* isänsä) talosta miehensä taloon. Joo okei, myönnetään että todisteiden valossa tämä ei siis ollut niin yleistä Suomessa, joten toi pointti menee siinä. Nykyisellään mitään muuta tällaiseen perinteeseen liittyvää ei harrasteta (vai montako "Mansikkia" vaihtaa nykyisin myötäjäisinä taloa morsiamen vanavedessä?), joten miksi tämä perinne jatkuu yhä nykyisin..

Toki myös feministi minussa nousee heti takajaloilleen pelkästä tällaisesta "patriarkaalisesta sorrosta", jota morsiamen saattaminen edustaa. En minä ainakaan koe että saan naimisiin mennessäni itselleni omaisuutta, joka sitten on minun holhoukseni alla! Meidän avioliittomme tulee olemaan tasa-arvoinen, sehän nyt on selvä. En tietenkään oleta että näiden saattopariskuntien avioliitot olisivat jotenkin epätasa-arvoisia, mutta mikä sitten on tällaisen perinteen perusteena? Tietysti usein sanotaan että "on kiva kun isällekin on tekemistä juhlissa", mutta kyllä minä ainakin keksin isälle useita duuneja häihin, jos se siitä on kiinni - olkoon isä vaikka narikassa ottamassa takkeja jos tekemistä halutaan!

Niin, tällaista. Tiedän että saatoin vähän tarkoituksella provosoida, eikä tässä nyt mistään maailman suurimmasta asiasta ole kyse, mutta mikä on perusteena tälle saatto-perinteelle? Onko siellä jotain syvällisempää mitä minä en vain yksisilmäisyydessäni näe, vai onko kyse vain siitä että ihmiset eivät ole asiaa kummemmin miettineet? Toki kaikkien ihmisten valintoja pitää arvostaa ja kunnioittaa, mutta haluaisin jotain perusteita tälle perinteelle. Jotain johon uskoa. Tiedättekste..?

Ps. Olen huomannut että klassinen hääblogien tapa on linkittää paljon kuvia blogiin tekstejä keventämään. Tällainen tuntuu vähän hassulta, joten pyrin itse pidättäytymään tavasta - ainakin silloin, kun kuvista ei ole suoranaista tukea postaukselle.

Varattiin sitten hääpaikka

Kuten otsikkokin kertoo, niin tänään kävimme varaamassa paikan hääjuhlillemme. Joku saattaisi sanoa että olimme liikkeellä hyvinkin ajoissa, mutta kun kerran täydellinen paikka löytyi ja päivämääräkin on jo sovittu, niin olisi ollut hassua jättää tila varaamatta. Koska tätä blogia lukevat myös useat häihin kutsuttavat ystävämme, niin en tietenkään rupea tässä paljastamaan päivämäärästä muuta kuin jo aiemmin tiedetyn "kesän 2015 aikana"... :)

Minkä tilan me siis sitten varasimme, eli mikä lähialueen juhlatiloista vastasi meidän vaativaa makuamme ja täytti kaikki toiveemme? Valinta tuntui aluksi vaikealta ja skannasimme pitkään eri tiloja tältä alueelta, mutta lopulta valinta olikin aika helppo, emmekä käyneet katsomassa kuin tätä yhtä tilaa tänään. Valintamme siis oli Nokian keskustan tuntumassa sijaitseva Kerhola, joka täytti kaikki asettamamme vaatimukset. 

Okei, no mitkä ne vaatimukset sitten olivat? Noh, tärkeintä meille oli että juhlatila osaltaan tukisi tavoitettamme järjestää ns. "hyvät bileet". Tiedättekö, sellaiset oikein maailmankaikkeuden superjuhlat, joissa joraavat vieri vieressä sukulaiset ja kaverit, ja joista puhutaan vielä vuosia jälkikäteen. Tarvittiin siis iso tila, jossa on kunnon avaran tilan tuntua ja johon saa kunnon tanssilattian, äänentoiston ja valoshown. Kerhola, check. Sitten seuraavaksi oli tärkeää saada yhtenäinen tila, jossa ei tarvitse erikseen rankata vieraita sellaisella ”sori, te olette kakkoskastia, joten istukaapa te siellä nurkan takana toisessa tilassa.” Kerhola, check.

Jokseenkin tärkeää oli myös juhlapaikan sijainti sivussa Tampereen keskustasta ja tietynlaisella rauhallisella alueella, jotta juhlia voidaan viettää rauhassa eikä ole houkutusta eksyä kesken kaiken baareilemaan, vaan bileet pysyvät katossa juhlapaikalla. Kerhola, check. Tähän liittyi myös mahdollisuus juhlia aamuun asti niin halutessa. Kerhola – arvasitte oikein, jälleen kerran check. Toki aamuun asti juhlimiseen kuuluu myös mahdollisuus pitää tarjolla SuperAlkosta äijäporukalla pakun kanssa haettua halpaa alkoholia. Kerhola, check.

Kerholassa ihastutti myös paikan jykevyys ja juhlallisuus, joka ei kuitenkaan ilmennyt klassisena ”meillä on sitten näitä remprantteja täällä seinillä, että ei sitten saa koskea mihinkään” -toimintana. Myös vahtimestarin ammattitaito ja palvelualttius oli mukavaa; saimme vastaukset moniin kysymyksiin, joita emme edes olisi itse tajunneet kysyä...

Tilalla on suuri merkitys juhlien kannalta, joten olenkin todella tyytyväinen että saimme tuon mieleisen tilan nyt varattua! Meille tärkeintä juhlissa on järkätä aikanaan täydelliset bileet musiikinjytkeineen, joten Kerhola oli meille toimiva, mutta mitä muita määritteitä ihmisillä on paikkaan liittyen? Mitkä ovat niitä tärkeimpiä valintakriteerejä, kun juhlien paikkaa valitaan? Olisi mielenkiintoista kuulla muiden prioriteettilistoja juhlapaikkaa valitessa...

No niin, nyt kun tila on varattu, niin ei ole hetkeen mitään hoidettavaa (paitsi ehkä pitopalvelu myös näin hyvissä ajoin). Seuraavaksi onkin aikaa päivitellä blogia ja alkaa pohtia kysymyksiä, joita minulle viimeksi eilen esitettiin liittyen avioliiton merkitykseen ja muihin syvällisempiin kysymyksiin.. Ensi viikolla koitan myös kirjoittaa päivityksen siitä, mitä kaikkea jo olemme näihin ikuisuuden päässä odottaviin juhliin jo tehneet ja suunnitelleet.

Mut nyt keskustelua: mitkä ovat juhlapaikan valinnassa tärkeimmät kriteerit?

Tervetuloa matkallemme

No niin, tästä tämä sitten lähtee käyntiin. Projekti, jonka tarkoituksena on toimia sekä eräänlaisena julkisena päiväkirjana omien häidemme suunnittelussa että alustana (toivottavasti) hedelmälliselle keskustelulle häiden järjestelyyn ja koko avioliitto- sekä hääinstituutioon liittyen. Näiden koreiden sanojen jälkeen onkin siis aika toivottaa lukijat mukaan matkallemme ja koittaa avata näitä blogin yleviä tavoitteita..

Miksi tällainen blogi häistä ja niiden valmistelusta piti siis laittaa pystyyn? Noh, erityisesti sen takia, että allekirjoittanut on aina kokenut polttavaa paloa kaikenlaisten juhlien järjestelyä kohtaan, ja nyt kun sitten alettiin suunnitella omia häitämme, niin koin jotenkin tarpeelliseksi myös järjestellä näitä juhlia jotenkin eri lailla, jotenkin isommin. Tiedättekö; häät kuitenkin ovat sen kokoluokan juhlat, että jo niiden järjestelystä on kiva pitää kirjaa ja jakaa niitä ajatuksia ja mahdollisia (no okei, joka tapauksessa vastaantulevia) ongelmia myös kiinnostuneiden kanssa.

Toinen tärkeä syy taas liittyy ehkä omaan persoonaan: olen jo vuosia pohtinut häitä ja avioliittoa sekä kaikkia niihin liittyviä perinteitä ja niiden merkitystä nykyisin; näillä tarkoitan kaikkia mainittuihin instituutioihin liittyviä tapoja, kuten vaikkapa sukunimen vaihtoa tai morsiamen saattoa alttarille. Nämä kyseiset tavat ovat edelleen kovin yleisiä, mutta omassa kaveripiirissä esimerkiksi kumpaakaan noista tavoista ei ole harrastettu, ja molemmat tuntuvat itselle kovin vierailta ajatuksilta. Onkin siis mukavaa myöhemmin aloittaa keskusteluja näistä ja muista tavoista, jotka tuntuvat niin vierailta itselle että haluaakin kuulla muiden mielipiteitä ja näkemyksiä aiheista. Lyhyesti siis; on mukava laajentaa blogin avulla häiden valmistelun ohessa myös omia näkemyksiä ja ymmärrystä eri aiheisiin. Myös kaikenlaiset "Neljät satuhäät kolmen suunnittelijan ja kahden sulhasen tapaan" on varsin kummallinen mutta suosittu ohjelmaformaatti, joten niistäkin nousseita ajatuksia on luontevaa pohtia blogissa.

Kolmas perusteltu syy on yksinkertaisesti se, että en ole kovin moneen sulhasen näkökulmasta kirjoitettuun suomalaiseen hääblogiin törmännyt. Ennenkuin ehditte kysyä niin kyllä, allekirjoittanut lukee kiinnostuneena eri hääblogeja. En tiedä miksi, mutta ne vain ovat mielenkiintoista ja innostavaa luettavaa, varsinkin nyt kun meillä itsellämme on häiden järjestely pikku hiljaa ajankohtaista. Toivottavasti blogista jää myös muille ajateltavaa ja omaksuttavaa. :)

Tässä vaiheessa on toki perustelua kertoa lyhyesti myös meidän hääsuunnitelmista (vaikka niistä ajattelinkin lähiaikoina oman postauksen laatia): aiomme siis tulevan puolisoni Marin kanssa mennä kesäkuussa 2015 naimisiin kunnon hääjuhlan saattelemana. Meillä on yhteistä elämää tuolloin lähes viisi vuotta takana ja koska loppuelämän vietto Mari rinnalla tuntuu oikealta, niin silloin on myös loogista aihetta juhlistaa kunnolla. Asumme Tampereella ja olemme molemmat tältä alueelta kotoisin, joten tarkoitus on mennä naimisiin Tampereella ja viettää sitten hääjuhlaa Nokialla. Näistä kaikista lisää sitten piakkoin omassa postauksessaan, jossa on tarkoitus selvittää hääsuunnitelmien tilannetta.. :)

Niin, tällaista siis tässä blogissa jatkossa. Ajattelin että ensi kesään asti tämä blogi toimisi eräänlaisena alustana laajemmalle pohdinnalle häistä ja avioliitosta, ja sitten aina sitä mukaan kun itse suunnitelmat etenevät, niin myös niistä kirjoitan tänne blogiin. On selvä että varsinkin ensi kesästä lähtien pääpaino onkin sitten itse hääsuunnitelmissa, mutta sehän on vain positiivista!

Luvassa on siis mukava sekoitus hääjärjestelyjä ja laajempaa pohdintaa omalla vinksahtaneella tyylillä. Tiedän astuvani kohtuullisen haastavalle maaperälle, mutta uskon selviäväni. Miltä kuulostaa? :)